Juoksumattolla harjoittelu on tehokas lisä koiran kunto-ohjelmaan
Juoksumattoharjoittelu on tehokas lisä koiran kunto-ohjelmaan. Sillä saadaan tavanomaiseen harjoitteluun virkistävää vaihtelua. Jos omistaja ei syystä tai toisesta itse pääse koiran kanssa liikkumaan, pelastaa juoksumatto tilanteen. Koiran painon pudottamisessa juoksumattoharjoittelu antaa tehokkaan harjoittelutavan. Myös loskaiset tai liukkaat kelit sekä kovat pakkaset saattavat estää koiran liikkumisen ulkona. Tällöin juoksumatto tarjoaa hyvän vaihtoehtoliikunnan.
Juoksumatto liikkuvana alustana vaatii koiralta tasapainoa ja koordinaatiota enemmän kuin tavallinen kiinteä pohja. Harjoittelu onkin koiralle rasittavampaa kuin tavallinen liikunta. Vaikka koirat oppivat nopeasti harjoittelun, on se syytä aloittaa rauhallisesti harjoituksen kestoa ja juoksunopeutta hitaasti nostaen. Maksimiaika juoksumatolla on 30 minuuttia.
Ohjaamme omistajan koiran kanssa juoksumaton käyttöön.
Kun harjoittelu on tuttua, voi omistaja koiransa kanssa käydä matolla harjoittelemassa itsenäisesti edullisella 10x -kortilla.
FitDog Finland Oy on antanut meille oikeuden tekstiin, jonka on kirjoittaja on ELT, pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Minna Leppänen. Lisää aiheesta www.fitdog.fi.
Juoksumaton ABC. Lue lisää.
Jaa


Ota yhteyttä tai tule paikan päälle tutustumaan!
Osoitteemme on Mannilantie 51, Järvenpää.
Katso täältä aukioloaikamme ja sijaintimme.
Haluatko pysyä ajan tasalla tarjouksista, koulutuksista ja tapahtumista? Tilaa uutiskirjeemme!