Tervetuloa Koirien Hyvinvointikeskukseen
– ammattilaisina annamme koirallesi oikeanlaista hoitoa

Hyvinvointikeskuksessa huolehdimme koirasi kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Henkilökuntamme vahva eläintenhoidon osaaminen varmistaa oikean hoidon löytymisen koirallesi.

 

Tytti Kuusi

Yrityksen arkkitehti ja tiiminvetäjä, vastaava eläintenhoitaja
Koirahieroja, vesiterapiavastaava, kouluttaja

Olen ihmispuolen koulutukseltani liikunnanohjaaja ja minulla on erikoistumisopinnot lasten liikunnanohjauksesta. Ennen siirtymistäni koirien parissa työskentelyyn toimin lasten liikunnan kouluttajana, sekä urheilujärjestössä nuoriso- ja koulutuspäällikkönä.

Koiraterapeutiksi valmistuin vuonna 2000 Naturbruksinstitutet Sydvästista (nykyinen Yrkesinstitutet Sydväst). Ongelmakoirien parissa olin työskennellyt vuodesta 1999. Jo koulussa olin kiinnostunut kivun ja sairauksien vaikutuksesta koiran käyttäytymiseen ja toimintaan – tästä aiheesta tein lopputyöni. Harjoitteluni suoritin yksityisellä eläinklinikalla, ja valmistumiseni jälkeen toimin siellä myös avustajana. Lisäksi suoritin klinikkaeläinhoitajan teoriaopintoja Amiedussa vuosina 2011-2012, ennen oman yritykseni, Koirien hyvinvointikeskuksen, perustamista.

Koirien hierontaan olen omistautunut vuodesta 1999 alkaen. Vuonna 2001 suoritin Arcanum koirahierojakurssin Ypäjällä. Lisäksi olen täydentänyt osaamistani lukuisilla lyhyillä kursseilla, mm. Maare Kaiperlan TellingtonTouch pehmeän hoitomenetelmän kursseilla 2001 ja 2002 sekä osallistumalla Mary Rodriguezin Tellington Touch –seminaariin vuonna 2011. Suoritin myös Hill’s ravitsemusneuvojan koulutuksen vuosina 2002-2003.

Koirahierojan ammattitutkinnon suoritin vuoden vaihteessa 2012. Yrittäjän ammattitutkinnon suoritin vuosina 2013-2014.

Olen jatkuvasti laajentanut hierontaan ja muihin hoitomuotoihin liittyvää ammattitaitoani opiskelemalla lisää mm. osteopaattisesta hieronnasta, kalvokäsittelystä, akupainannasta sekä laserhoidosta. Pidän osaamiseni ajan tasalla osallistumalla säännöllisesti kursseille ja seminaareihin sekä Suomessa että ulkomailla. Vesiterapian käytännön työhön hain uusia näkökulmia eläinklinikalla Ateenassa loppuvuodesta 2019.

Keskityn antaumuksella koirien kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, ja hieronnan lisäksi hyödynnän hyvinvoinnin edistämisessä myös muita keinoja, kuten vesiterapiaa ja koirien juoksumattoa.

Reeta ja Joonatan, kaksi borderterrieriäni, pitävät minut liikkeessä vapaa-ajallani, samoin kuin laumaan kuuluvat tyttäreni koirat, Cira sheltti ja pikkuinen Astra italianvinttikoira. Lisäksi neljä nuorta perheessäni ystävineen pitävät päiväni hyvin tapahtumarikkaina. Mikäli ylimääräistä aikaa jää, käytän sen mielelläni vesilajien parissa tai juoksulenkillä.

 

Tytti_Kuusi  Tytti_Kuusi  Tytti_Kuusi

 

Taika Kuusi

Trimmaaja/myymälän tuotevastaava

Taika-Kuusi-kuva  Taika-Kuusi-kuva1

Koiramaailmaan olen tutustunut äitini kautta jo ihan vauvaikäisenä, jolloin kuljin mukana kisoissa ja koulutuksissa. Taaperona seurasin äitini koirankoulutustyötä lastenrattaissa kentänlaidalla. Lapsuuteni olen viettänyt saksanpaimenkoirien, belgianpaimenkoiran, sheltin ja borderterrierin pyöriessä kotona. Nuorena harrastin myös ratsastusta ja viihdyin paljon tallilla. Hoitohevosena minulla oli hieman haastavampiakin hevosia, joiden kanssa tulin kuitenkin hyvin toimeen.

Alunperin tarkoitukseni oli suuntautua aivan toisenlaiselle alalle, opiskelin autoalaa ja työskentelin asiakaspalvellutehtävissä. Koronapandemia kuitenkin muutti suunnitelmani ja työtilanteeni. Olin aiemmin ollut pariinkin otteeseen kesätöissä Koirien Hyvinvointikeskuksessa, joten päätin palata yritykseen harjoittelijaksi.

Aloitin opintoni eläinkaupan alalla vuonna 2020 ja siirryin syksyllä 2020 opiskelemaan trimmausta. Valmistuin eläintenhoitajan ammattitutkintoon kevättalvella 2022. Päätehtäväni on trimmaus, mutta lisäksi vastaan myös myymälän tilauksista ja kehittämisestä. Suunnitelmissani on jatkaa eläinalan opintoja syksyllä 2023.

Vapaa-aikaa vietän muun muassa harrastamalla oman koirani, sheltti Ciran sekä äitini bordereiden kanssa Koiratanssia, Rallytokoa, ja Noseworkia. Uusimpana tulokkaana laumaamme liittyy italianvinttikoirani Astra. Myös aiempaa työtäni eli autoja harrastan nykyisin vapaa-aikanani.

Jutta Alatalo

Trimmaaja

JUtta-Alatalo Jutta-Alatalo-kuva

Valmistuin parturi-kampaajaksi vuonna 2016. Ihmisten parissa tein töitä vain puolisen vuotta, jonka jälkeen lähdin jatkamaan opintojani koirien trimmauksesta.

Trimmaajan ammattitutkinnon olen suorittanut vuonna 2019. Jo tätä ennen koirien ulkonäkö on kiinnostanut minua ja näyttelyiden parissa olen aktiivisesti harrastanut noin 10 vuotta Suomessa ja ulkomailla.

Trimmaajan töitä olen tehnyt useammassakin trimmaamossa valmistumisestani lähtien. Koirien Hyvinvointikeskuksen tiimissä aloitin alkuvuodesta 2023.

Kotona minulla on pitkäkarvainen kääpiömäyräkoira, jonka kanssa käyn paljon näyttelyissä. Olemme yhdessä harrastaneet myös agilityä. Agilitystä olemme nyt jääneet varhaiseläkkeelle, ja hoidamme koiran lihashuoltoa terveeseen ikääntymiseen tähdäten.

Painotan työssäni erityisesti koiran ehdoilla  etenemistä ja eettistä käsittelyä. On tärkeää, että omistajalla on luottavainen olo jättäessään koiran minun käsiini.
Käteeni sopii niin kone, sakset kuin trimmausveitsikin, eli kaiken rotuiset koirat ovat tervetulleita pöydälleni. Erityisesti nautin pohjavillapesuista ja kääpiösnautserien rodunomaisesta trimmaamisesta.

Vapaa-aikaani vietän näyttelyreissujen lisäksi kuntosalilla sekä oman koiran kanssa lenkkeillen.

 

 

Helena Hirvonen

Eläinlääkäri

Helena-Hirvonen Helena-Hirvonen Helena-Hirvonen

Olen Helena Hirvonen, eläinlääkäri. Olen vuonna 2023 valmistunut eläinlääkäri, jonka erityisiä kiinnostuksen kohteita eläinlääketieteen saralla ovat lisääntymistiede, kivunhoito, sekä eläinten kokonaisvaltainen hyvinvointi. Pidän ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa tärkeänä osana eläinten hoitoa, ja minulle on merkityksellistä luoda potilassuhteita pentuajasta lähtien, kestämään aina senioriksi asti. Yritän aina luoda eläinlääkärikäynnistä potilaalle mahdollisimman rauhallisen ja pelottoman tilanteen.

Praktiikkaoikeuksien saamisen jälkeen olen ehtinyt työskennellä kunnaneläinlääkärin sijaisena eri puolilla Suomea, tarkastuseläinlääkärinä sekä klinikkaeläinlääkärinäkin. Kokemusta minulle on kertynyt eniten yleispraktiikasta, tuotantoeläinpuolelta, sekä jonkin verran myös hevosten parista. Pyrin kouluttautumaan ja kehittämään osaamistani joka vuosi osallistumalla erilaisiin seminaareihin sekä koulutuspäiviin.

Hoidan mieluusti erilaisia koira- ja kissapotilaita klinikalla, mutta liikun tarvittaessa myös tallikäynneille tai tuotantoeläinten pariin!

Arjessani touhuan kolmen belgianpaimenkoirani kanssa tokon, rallytokon, agilityn ja pk-lajien parissa.

 

Teresa Miiluniemi

Avustava asiakaspalvelija

Teresa-Miiluniemi-kuva Teresa-Miiluniemi-kuva Teresa-Miiluniemi

Valmistuin matkailupalvelujen tuottajaksi vuonna 2019.  Valmistumiseni jälkeen työskentelin asiakaspalvelutehtävissä lentokentällä, mutta pandemian seurauksena matkustaminen väheni merkittävästi, asiakasmäärät laskivat rajusti ja työt loppuivat. 

Aloitin harjoittelussa Koirien Hyvinvointikeskuksessa ja 2021-2023 opiskelin oppisopimuksella liiketoiminnan perustutkinnon. Hyvinvointikeskuksessa vastasin asiakaspalvelusta, ajanvarauksista, myynnistä sekä koulutusjärjestelyistä. Tämän lisäksi avustin trimmaus- ja muissa hoitotoimenpiteissä.

Valmistumiseni jälkeen halusin palata takaisin koronan jälkeen piristyneelle matkailualalle. Avustan edelleen Hyvinvointikeskuksessa tarvittaessa iltaisin tai tapahtumien kiireapuna.

Nautin työssäni erityisesti asiakkaiden kanssa toimimisesta sekä siitä, että jokainen työpäivä on meillä aina erilainen.

Koiriin olen tutustunut pääasiassa työni kautta. Omia koiria minulla ei ole, sensijaan lemmikkeinä minulla on kaneja. Olen kuitenkin aina haaveillut omasta koirasta.

Vapaa-aikani kuluu pitkälti kirjoja lukemella, treenaamalla ja ystävien kanssa.

Marjaana Lohivirta

Eläintenkouluttaja AT, mentori, koiratanssin ylituomari

Marjaana-Lohivirta Marjaana-Lohivirta

Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon olen suorittanut koiran ja kissan kouluttamisessa, mutta myös kilpahevosten hoitamisesta ja valmentamisesta on kokemusta. Olen opiskellut kotieläinten jalostusta ja ruokintaa Helsingin Yliopiston maatalous – metsätieteellisessä tiedekunnassa, suorittanut mm. TOKO – koulutusohjaajakurssin, nosework-kouluttajakurssin, Tellington Touch – kurssin, NLP- practitioner-koulutuksen, koiratanssin koulutusohjaaja- ja koetoimitsijakurssit. Koiratanssin ylituomariksi valmistuin vuoden 2023 alussa.

Yritykseni Tmi Rähinä (www.tmirahina.com) perustin vuonna 2001 ja koirakoulun pitäminen onkin päätyöni.
Toimin mentorina ja työpaikkakouluttajana tuleville eläintenkouluttajalle. Työn ohella koulutan myös 4H-dogsittereitä sekä catsittereitä. Minulla on kennelnimi Pihkakorven ja olen toistaiseksi kasvattanut yhden labradoripentueen vuonna 1991.
Koiraharrastuksista ykkösenä minulla on koiratanssi, jossa olen kilpaillut neljän bouvierin ja yhden saksanpaimenkoiran kanssa aina MM – tasolle asti.
Osallistun säännöllisesti erilaisiin seminaareihin ja koulutuksiin Suomessa ja ulkomailla. Olen jäsenenä ja toiminnassa mukana Suomen Eläintenkouluttajat ry:ssä, Suomen Bouvier ry:ssä ja Tahtitassut ry:ssä sekä toimin Palveluskoiraliiton koiratanssitoimikunnassa ja Palveluskoirat-lehden toimituskunnassa.
Perheeseeni kuuluu aviomies Osmo ja kaksi bouvieria.
Opettaessani eläimiä ja ihmisiä pyrin löytämään juuri kyseiselle parille toimivan ratkaisun. Eläin ei ole ”tuhma” tai tottelematon kiusallaan tai kostaakseen vaan siksi, että se ei tiedä, miten pitää käyttäytyä, sillä voi olla jokin kipu tai sairaus tai sitä esimerkiksi pelottaa. Siten eläimen käyttäytymistä ei pidä ottaa henkilökohtaisesti. Eläin oppii parhaiten, jos kouluttajalla on jotain, mitä eläin haluaa. Pyrin olemaan rehellinen, reilu ja luottamuksen arvoinen niin koulutettavalle eläimelle kuin sen omistajillekin. Suomen Eläintenkouluttajat ry:n jäsenenä olen sitoutunut eettisen kouluttamisen ohjeisiin ja muutenkin pyrin kaikessa toiminnassa edistämään koirien hyvinvointia.

Marjaana

 

 

 

Marja Mäkelä

Rally-toko-kouluttaja, -koulutusohjaaja, -koetoimitsija
PK -koetoimitsija, -koulutusohjaaja,
hakutuomari/ylituomari

 

Olen kotoisin Pohjois-Savosta, mutta Eteläisessä Suomessa olen asunut jo vuodesta 1998 lähtien.

Koiranomistaja olen ollut vuodesta 2007, ja kisatavoitteellisesti olen harrastanut palveluskoiralajeja vuodesta 2008. Palveluskoirapuolella kouluttauduin ensin pk-koetoimitsijaksi ja pk-koulutusohjaajaksi (2009-2010) ja sen jälkeen lähdin kouluttautumaan tuomariksi. Hakutuomari/ylituomarioikeudet sain vuonna 2015. Olen tähän mennessä päässyt arvostelemaan palveluskoirien SM-kilpailuissa jo useampaan kertaan – olen arvostellut eri osa-alueita (haku- ja jälkikokeen tottelevaisuus, haku- ja jälkikokeen esineruutu sekä hakukokeen henkilöetsintä) vuosina 2018, 2019 ja 2022. Tämän lisäksi olen toiminut arvostelevana tuomarina eri rotujen rotumestaruuskisoissa eri vuosina sekä useammissa pienemmissä kokeissa eri puolilla Suomea.

Koulutuskokemusta on kertynyt seuratasolta vuodesta 2009 lähtien. Olen myös vetänyt omaa hakuryhmää (v.2010 lähtien) sekä kiertänyt eri puolilla Suomea kouluttamassa lajia. Lisäksi olen vetänyt pk-tottelevaisuuskursseja sekä rally-tokokursseja. Koetoimitsijana toimiminen on myös antanut perspektiiviä koulutustoimintaani. Koulutuksen tueksi olen itse käynyt useita erilaisia kursseja, leirejä ja seminaareja. Tällä hetkellä olen myös mukana kouluttamassa uusia pk- ja peko-tuomareita – olen vetänyt tuomareiden peruskusseja sekä haun lajikursseja. Tuoreimpana koulutuksena itselläni on Rallytoko -koulutusohjaan koulutus.

Olen suorittanut Suomen Palveluskoiraliiton eettisen koulutuksen 03/2022 ja allekirjoitin eettisen sitoumuksen 04/2022. 

Tavoitteenani on kehittyä edelleen koirankouluttajana ja -ohjaajana, sekä tuomarina. Kouluttaudun tällä hetkellä jälkituomariksi. Tavoitteena on jatkaa rally-toko-opintoja tulevaisuudessa myös tuomariksi asti. Jatkan myös kisatavoitteellista harrastamista oman koirani kanssa.

Kotonani minulla on ollut suomenlapinkoira sekä kolme hollanninpaimenkoiraa. Viime vuosina rally-tokon harrastaminen on vienyt minut mukanaan ja tällä hetkellä kilpailen koirani Pihkan kanssa MES-luokassa. Pihkan kanssa olemme saavuttaneet holskujen rally-toko ALO-luokan rotumestaruuden (2017) ja seuraavana vuonna Pihka valittiin holskujen Vuoden Rally-tokokoiraksi. Pihka on myös Suomen Käyttövalio hausta (FI KVA-PKH) ja muitakin pk saavutuksia on tullut vuosien varrella, mm. PK SM 2021 joukkuepronssi Tuusulan Kennelkerhon joukkueessa. Niinpä kokemusta on kertynyt myös kilpailuista, ja osaan samaistua kilpailijoiden haasteisiin ja jännitykseen.

Asun yhdessä aviopuolisoni kanssa, ja olemme jäätäviä penkkiurheilijoita. Erityisesti jääkiekko (Oulun Kärpät) herättää suuria tunteita, mutta kotona seuraamme käytännössä kaikkea urheilua ja käymme myös urheilutapahtumissa paikan päällä. Muita harrastuksia minulla ei juurikaan ole, sillä koirat ja koiraharrastaminen erilaisissa muodoissa vie vapaa-aikani lähes sataprosenttisesti.

[/fusion_text]

 

Katariina Kivilahti

Agility- ja hooperskouluttaja

 

Koulutan agilityä ja hoopersia painottaen koiran taitoja ja sanallisia käskyjä. Tyylini tehdä kumpaakin lajia perustuu koiran itsenäiseen suorittamiseen, eli hyvään esteiden ja eri liikkeiden osaamiseen sanallisilla käskyillä. Agilityssä haluan viedä valmennettaviani kohti kevyempää ohjaamista, jossa ohjaaja voi juosta huolettomammin – liikkuminen vapautuu sitä mukaa kun koiran taidot kehittyvät. Hoopersissa linja on samantyyppinen – painotan erityisesti sanallisia, ”absoluuttisia” käskyjä, jotka eivät perustu ohjaajan sijaintiin ja suuntaan, vaan koiran käskyosaamiseen. Lupaan, ettemme paikkaa koiran taitoja ohjaamisen monimutkaistamisella. Sen sijaan pyrimme aina opettamaan koiraa paremmin ymmärtämään, mitä mikäkin temppu tarkoittaa.
 
Olen vetänyt ensimmäiset agilityn ratatreenini jo reilusti yli 10 vuotta sitten seurakouluttajana ja yksityisenä kouluttajana olen toiminut vuodesta 2020. Vedän livetreenejä niin seminaarimuotoisesti kuin pidempinäkin sarjoina tai kursseina. Lisäksi pidän verkkokursseja, joiden parissa työskentelen lähes joka päivä. Tunnetuimpia aiheitani ovat varmasti juoksukontaktit ja hyppyesteellä tehtävien liikkeiden itsenäisyys. Olen käynyt AVA1-kurssin ja sen lisäksi myös monia koulutuksia ja luentoja niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin alansa osaajilta, sekä itse lajeihin, että esimerkiksi koiran fysiikkaan liittyen. Opiskelen myös tällä hetkellä koirahierojaksi (eläintenhoitajan ammattitutkinto).
 
Kouluttajana parasta on kun näkee koiran onnellisena loistavan ilmeen ja ohjaajan onnistumisen ilon. On mielenkiintoista ratkaista arvoitusta, kun koulutuksessa tulee haaste vastaan ja on mahtavaa, kun päästään flow-tilaan. Eikä sekään haittaa, jos ei aina onnistu. Täydellisyyshän olisi loppujen lopuksi aika tylsää, sitten ei olisi enää mitään treenattavaa!
 
Olen itse harrastanut agilityä vuodesta 2010 ja hoopersin aloitin sen rantautuessa Suomeen 2021. Koiria minulla on kaksi; 7-vuotias sheltti Ren ja 2-vuotias bordercollie Ori. Lauman vanhin, sheltti Axa siirtyi ajasta ikuisuuteen juuri ennen joulua 2024, yli 15-vuotiaana. Olen harrastanut koirieni kanssa höntsämielellä myös tokoa ja rally-tokoa sekä tietysti monia eri temppuja ja harjoituksia, mutta suunnitelmallisemmin teemme agilityä ja hoopersia. Agilityssä kilpailemme aktiivisesti ja hoopersin suhteen odotamme innolla virallistenkin kisojen alkamista Suomessa!

 

 

Ragni Christiansson-Sarasto

Hoopers -kouluttaja, innokas agility- ja hoopers -harrastaja

Ragni-Christiansson-Sarasto

Koiria minulla on kaikkiaan ollut neljä. Ensimmäinen koirista oli rodultaan westie, ja kolme viimeistä ovat olleet vilkkaita borderterriereitä. Tällä hetkellä meillä tassuttelevat  borderit Kuuno-veteraani 14 v ja Kaiku 6 v.

Agilityn harrastamisen aloitin aikoinaan Borderterrierkerhossa. Agilitykärpänen puraisikin jo heti ensimmäisen koirani Peggyn kanssa. Huomasin, kuinka innostavaa agility voi olla. Harrastus on siitä lähtien jatkunut, ja tällä hetkellä harrastan ja kisaan nuoremman koirani Kaikun kanssa medi 3-luokassa.

Hoopersista olin jonkin verran kuullut, ja aloitinkin hoopersin harrastamisen heti, kun siihen tuli mahdollisuus. Tutustuimme lajiin vuonna 2020 vanhemman koirani kanssa. Koira, entinen agilitykoira, nauttikin tekemisestä täysillä uuden lajin parissa. Nykyään Hoopers on säännöllinen aktiviteetti nuoremman koirani Kaikun kanssa. Haemme lajiin arvokasta oppia mm. Navigate Your Dog -verkkokurssilta sekä Hoopers Communityn jäseninä. Ammennamme lajiin sveitsiläisten oppeja. Tämä koulukunta edustaa sitä suuntausta, mihin suomalainen Hoopers tulee pohjautumaan jatkossa, kun lajissa päästään kisaamaan.

Valmentajana itselläni on seuraavaa koulutusta: Hoopers kouluttaja Canine Hoopers World Instructor level 1, AVA 1 -Agilityn apuvalmentaja – Suomen Agilityliitto, Vastuullinen valmentaja – Suomen Olympiakomitea ry. Hoopersia olen ehtinyt kouluttamaan omassa seurassani jo jonkin aikaa, ja useiden eri rotujen edustajille.

Hoopers on saanut minut innostumaan, ja kouluttamaan paljon uutta koirilleni. Se on myös innostanut minua opiskelemaan lisää, sekä jakamaan saamiani oppeja eteenpäin muille ohjaajille ja heidän koirilleen. Tässä lajissa parasta antia on ehdottomasti se, miten koirat nauttivat tekemisestä!  Jokainen koirakko voi harrastaa hoopersia joko muuten vaan, rennosti huvittelumielessä, tai tähdäten tulevaisuudessa kisaradoille tai pidemmälle kilpauralle. Suomessa tämä uusi laji on saanut erittäin positiivisen vastaanoton, ja se on tuonut uuden, virkistävän lisän koiran ja omistajan yhteisiin harrastusvaihtoehtoihin.

Kotona kanssani asuu mieheni sekä nuo kaksi borderterrieriä. Nuoremman koiran kanssa aika hurahtaa tiivisti agilityä ja hoopersia harrastaen sekä agilityssä kisaten. Koska uusi laji hoopers on todella vienyt minut mukanaan, täyttyykin loppu vapaa-aikani pitkälti hoopers -ryhmiä kouluttaen ja itse lisää koulutusta hankkien.

 

Ragni-Christiansson-Sarasto kuva Valokuvausviirukka

Kuva Valokuvausviirukka

Jakke Kuusi

Harjoittelija, kausityöntekijä, opiskelija

 

Olen toiminut Koirien Hyvinvointikeskuksessa harjoittelijana ja kesätyöntekijänä useina jaksoina. Tällä hetkellä avustan Hyvinvointikeskuksessa kausittain lukio-opintojeni ohessa sekä loma-aikoina.

Koirat ovat aina olleet osa elämääni, osittain äitini työn kautta ja myös kotona kasvaneiden nelijalkaisten ystävien myötä.

Minut saatat nähdä jakamassa Koirien Hyvinvointikeskuksen mainoksia, tai tekemässä pieniä korjaus- tai järjestelytöitä. Avustan myös antamalla tukea IT-töihin liittyvissä asioissa, korjaan ja huollan koneita sekä suoritan tarvittavia hankintoja. Jonkin verran olen tehnyt myös videoita, niiden editointia, kuvamuokkausta sekä muuta markkinointiin liittyvää.

Opinnoiltani jäävän vapaa-ajan vietän moottoripyöräilyn tai autoilun parissa. Pidän myös purjehtimisesta ja haasteista tietokonepelien parissa.

Moona Dufva

Koirahierojaopiskelijaopiskelija

Lapsuudessani on aina ollut koira, labradorinnoutaja. Ensimmäisen oman koiran sain 14-vuotiaana, ja sekin oli labradorinnoutaja. Tutustuimme yhdessä kaikenlaisiin harrastuksiin ja puuhasimme mitä ikinä mieleen juolahti. Nuorena kävin dogsitter-koulutuksen ja pääsinkin hoitamaan erilaisia koiria niin ihmisten kotona, kuin koiranäyttelyissäkin.

Olen opiskellut maatalousalan perustutkinnon, eläintenhoitajalinjan. Tämän lisäksi opiskelin vuoden ajan eläintarhaeläimiä. Opintojen jälkeen olen työskennellyt eläintenhoidon ohjaajana oppilaitoksessa reilun kymmenen vuoden ajan. Juuri nyt olen ohjaajan työstäni opintovapaalla ja opiskelen koirahierojaksi, tähtäimenäni suorittaa ammattitutkinto kesään mennessä.

Tällä hetkellä minulla on whippet, suomenlapinkoira ja bordercollie. Vinttikoirien juoksulajit ovat lähellä sydäntäni, vaikka kisaikäisiä koiria minulla ei enää olekaan. Tulevaisuudessa pääsen varmasti taas lajin pariin omankin koiran kanssa.

Meillä on pieni maatila, jossa nykyisin on vain lampaita ja ankkoja. Vapaa-aikani kuluukin pääasiassa tilalla eläimiä hoidellen, koirien kanssa lenkkeillen sekä perheen kanssa aikaa viettäen.

 

Ota yhteyttä tai tule paikan päälle tutustumaan!
Osoitteemme on Mannilantie 51, Järvenpää.
Katso täältä aukioloaikamme ja sijaintimme.

Seuraa meitä:

https://www.facebook.com/KoirienHyvinvointikeskus
https://www.instagram.com/koirienhyvinvointikeskus/